PISA-tutkimus luo paineita opettajankoulutuksen uudistamiselle

Suomalaisten koululaisten menestys on heikentynyt selvästi koululaisten osaamista mittaavassa Pisa-tutkimuksessa. Hiljattain julkistettu vuoden 2012 Pisa-tutkimus paljastaa, että suomalaiset koululaiset ovat pudonneet terävimmästä kärjestä.

Pisa-tutkimus tehdään joka kolmas vuosi. Tutkimuksen painopiste oli tällä kertaa matematiikassa. Matematiikassa Suomi putosi peräti kuusi sijaa sijalle 12. Matematiikan osaaminen oli Pisan painopisteenä viimeksi vuonna 2003. Suomalaisnuoret ovat matematiikassa noin lukukauden sitä sukupolvea jäljessä, jonka osaamista vuoden 2003 Pisassa mitattiin.

Tutkimuksen mukaan suomalaisten osaaminen on heikentynyt matematiikan lisäksi lukutaidossa ja luonnontieteessä. Lukutaidossa Suomi oli 6. ja luonnontieteissä 5. Pisa-tutkimus on siis kansainvälinen vertailu 15 16 vuotiaiden koululaisten osaamistasosta matematiikassa, lukutaidossa, ongelmanratkaisussa ja luonnontieteissä. Lisäksi vertailussa selvitetään myös oppimista tukevia opiskeluasenteita ja -taitoja. Vertailussa mukana olevat oppilaat ovat perusopetuksen yläkoulun oppilaita. Heitä opettavat opettajat ovat pääosin aineenopettajia.

Aineenhallinta on edelleen keskeisessä asemassa aineenopettajan tutkinnossa. Aineenopettajaksi tähtäävän pitää suorittaa yhdessä opettamassaan aineessa vähintään syventävät opinnot sekä opettajan pedagogiset opinnot (60 opintopistettä tai 35 opintoviikkoa, eli aineopinnot). Nykyinen aineenopettajan tutkinto takaa siis kelpoisuuden peruskoulun sekä lukion opettajanvirkoihin, sillä lukion opettajan viran kelpoisuusvaatimuksissa todetaan, että viranhaltijalla tulee olla opetettavassa aineessa vähintään 120 opintopisteen opinnot eli perus-, aine- sekä syventävät opinnot. Kelpoisia aineenopettajan virkaan peruskoulussa ovat sen sijaan myös henkilöt, jotka ovat suorittaneet vähintään aineopinnot opetettavassa aineessa eli 60 opintopistettä. Kuitenkin aineenopettajien kelpoisuusehtoja säätelevässä asetuksessa todetaan, että henkilö, joka on ko. asetuksen voimaan tullessa (asetus astui voimaan vuoden 1999 alussa) kelpoinen peruskoulun tai peruskoulua vastaavan koulun, lukion, aikuislukion, ammatillisen oppilaitoksen, kansalaisopiston, kansanopiston, musiikkioppilaitoksen, liikunnan koulutuskeskuksen, Steiner-koulun tai steinerpedagogisen erityiskoulun rehtorin tai opettajan virkaan tai toimeen tai joka on saanut erivapauden tai kelpoisuustodistuksen vastaavaan virkaan tai toimeen, on kelpoinen toimimaan tässä asetuksessa tarkoitettuna asianomaisen koulutusmuodon rehtorina tai antamaan ko. asetuksessa tarkoitettua vastaavaa opetusta. Tämä siirtymäsäännös merkitsee sitä, että peruskoulussa on edelleen opettajia, joilla on korkeintaan cum laude -tasoiset opinnot (60 op.) opetettavassa aineessa sekä approbaturtasoiset pedagogiset opinnot (25 op.) ja opetusharjoittelu eli auskultointi. Käytännössä siis haastavimmassa murrosiässä olevia oppilaita opettavat opettajat, joilla on vähäisin pedagoginen koulutus opettajana toimimiseen. Olen sitä mieltä, että peruskoulussa opettaminen on eri asia kuin esimerkiksi lukiossa opettaminen. Aineenhallinnan merkitystä yläkoulun opettajan valmiuksissa ei kuitenkaan tule väheksyä. Sen merkitys kasvaa luokka-asteen kohotessa. Keskiasteen yleissivistävien opintojen eli lukion opettajalta vaaditaan vielä parempaa aineenhallintaa kuin peruskoulun opettajalta. Vastaavasti asian pitäisi olla myös niin, että peruskoulun opettajalta pitäisi vaatia parempaa pedagogista koulutusta kuin lukion opettajalta, sillä pedagogiset tiedot ja taidot ovat tärkeitä perusopintojen opettajalla, joka opettaa valikoimatonta ja heterogeenistä oppilasjoukkoa.

Suomalaisten opettajien ammattitaitoa on kyseenalaistettu viime aikoina myös muilta tahoilta. Viimeksi opetusministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen arvosteli opettajia mm. riittämättömistä taidoista tietotekniikan ja yleensä teknologian hyödyntämiestä(minun mielestäni tosin tässä asiassa voisivat mennä itseensä myös monet muut korkeasti koulutetut ammattiryhmät – esimerkiksi lääkärit.)

Kuitenkaan palveluja karsimalla ei tätä asiaa saada kuntoon, sillä Lehikoisen ehdottama lukioiden ja ammattioppilaitosten karsiminen ei johda muuta kuin entistä huonompaan tilanteeseen. Sen sijaan peruskoulun opettajien ja yleissivistävän koulun opettajien koulutus kaipaa kokonaisuudistusta. Sellaista kokonaisuudistusta, joka toisi mukanaan mahdollisuuden etenemiseen opettajanuralla.

Karkea raami uudistukselle voisi olla seuraava: Peruskoulun alaluokkien opettajien koulutus ei sinänsä kaipaa suurta muutosta vaan se jatkuisi entisellään ja tutkinnon suorittanut opettaja olisi oikeutettu opettamaan luokkia 1 6 eli perusopetuksen alakouluissa. Nykyisen aineenopettajatutkinnon suorittanut olisi oikeutettu opettamaan lukiossa pääaineenaan opiskelemaansa oppiainetta. Peruskoulun yläluokilla opettamiseen sen sijaan tarvittaisiin aineenopettajan valmiuksien lisäksi laajempaa pedagogista pätevyyttä. Tämä tietenkin tarkoittaisi laajempaa tutkintoa, joka voisi olla esimerkiksi kasvatustieteen lisensiaatti, johon sisältyisivät ylin yliopistollinen arvosana sekä kasvatustieteessä että asianomaisessa opetettavassa oppiaineessa. Tämä merkitsi myös sitä, että perusopetuksen alakoulun opettajalla olisi mahdollisuus opiskelun ja työkokemuksen kautta pätevöityä yläkoulun opettajaksi ja saada tutkintonsa korotettua kasvatustieteen lisensiaatin tutkinnoksi. Samoin lukion lehtorilla olisi mahdollisuus pätevöityä lisäopintoja suorittamalla perusopetuksen yläkoulun opettajaksi. Luonnollisesti koulutus myös vaikuttaisi palkkaukseen eli korkeamman koulutuksen omaavat kasvatustieteen lisensiaatit peruskoulussa saisivat parempaa palkkaa kuin vähemmän koulutetut kollegansa alakouluissa tai lukioissa.

Lisää pedagogiikkaa kouluihin, eikä lisää rankaisuvaltaa opettajille

Vaikka minulla on kokemusta rehtorina vain puolet siitä yli kolmestakymmenestä vuodesta, mikä on takana Espoonlahden koulun rehtorilla Jukka Penttisellä, niin hänen esiin ottamasta asiasta olen tismalleen samaa mieltä. Hän nimittäin arvostelee kovin sanoin eduskunnan äsken saamaa lakiesitystä, jonka avulla on määrä kohentaa koulujen työrauhaa ja kuria. Hänen mukaansa esitys on vain naamioitu oppilaan hyvinvoinnista huolehtimiseksi ja osallistumisen lisäämiseksi. Hänen mielestään lakitekstistä saa kuvan, että koulujen olot ovat aivan mahdottomat. Se ei hänen mukaansa pidä paikkaansa. ”Siellä on vain töissä liikaa kyvyttömiä ihmisiä, jotka uskovat, että rangaistukset tuovat ratkaisun.”

http://www.hs.fi/kotimaa/Rehtori+Kouluista+tehd%C3%A4%C3%A4n+vankiloita/a1371621026701?ref=hs-top4-1

Lukiovertailut

Näin toukokuussa tulevat ajankohtaisiksi paitsi uudet ylioppilaat, niin myöskin MTV3:n ja HS:n ajattelemattomat lukiovertailut. Täytyy olla melkoisen ymmärtämätön, jos ei tajua sitä, että ko. vertailut eivät kerro juuri mitään lukioiden opetuksen tasosta. Kaikkein eniten ne kertovat siitä, minkä tasoisia kyseisen vuoden ylioppilaat ovat kyseisenä vuonna. Tästä kertoo mm. se, että tänä vuonna Mäntsälän lukiosta kirjoittaneet oppilaat pärjäsivät tässä vertailussa aikaisempaa reilusti paremmin. Etenkin pienillä paikkakunnilla ylioppilaskirjoittajien taso vaihtelee suuresti vuodesta toiseen. Se ei siis kerro, että yhtäkkiä olisi opetuksen taso parantunut Mäntsälän lukiossa radikaalisti, vaan että tänä vuonna oppilaitoksen oppilaat ovat menestyneet. Ja se menestys on ollut aika riippumatonta siitä, missä koulussa opetus on annettu. Opetushallituksen erikoistutkija Jorma Kuusela on todennut , että listausten informaatioarvo on suunnilleen sama kuin verokalenterin. Kinnulan lukion reksi on takavuosina sanonutkin maanläheisesti: "Meillä ei keskiarvorajaa ole, vaan otamme kaikki sisään ja teemme heistä ylioppilaita. Tämä on heille tärkeä päivä"."

Eri asia on sitten kysymys siitä, että tulisiko jo lähes sadan vuoden ajan nykymuotoisina järjestetyistä yo-kirjoituksista luopua kokonaan. Jos välttämättä halutaan jotenkin testata ylioppilaiden kykyä erikseen valtakunnallisesti, niin siihen riittäisi joku kypsyyskoe, joka mittaisi oppilaita asteikolla hyväksytty/hylätty. Nykymuotoisina kirjoitukset rasittavat tarpeettomasti sekä oppilasta että koulua/yhteiskuntaa. Yliopistoilla on omat pääsykokeensa ja lukion päättötodistus antaa varmasti paremmat tiedot oppilaan lukio-opiskelusta kuin yo-kirjoituksen arvosanat. Tosiasiassa yo-kirjoitukset ohjaavat lukio-opetusta ja opiskelua aivan turhaan. Opiskelun tarkoitus on oppia, eikä se että opiskelija selviytyy testeistä

Panostus oppisopimuskoulutukseen kannattaa: Norjan malli

Norjan koulutusjärjestelmä poikkeaa suomalaisesta siinä, että Norjassa toisen asteen koulutusta annetaan yleensä kolmen vuoden ajan oppilaitoksessa tai kahden vuoden ajan oppilaitoksessa ja kahden vuoden ajan työpaikalla. Toisen asteen oppilaitoksissa on sekä korkea-asteen koulutukseen että ammattiin valmistavia opinto-ohjelmia. Korkea-asteen koulutukseen valmentava koulutus on teoriapainotteista ja antaa yleisen korkeakoulukelpoisuuden. Tutkinnon suoritettuasi voit pyrkiä joko yliopistoon tai korkeakouluun. Ammatillinen koulutus johtaa ammattiin ja antaa ammattipätevyyden. Koulutuksesta voi saada todistukseksi kisällinkirjan (fagbrev tai svennebrev). Jos valitsee ammatillisen koulutuksen, voi siis siirtyä työelämään 3–5 vuoden kuluttua opintojen aloittamisesta. Yleisen korkeakoulukelpoisuuden saadakseen täytyy kuitenkin yleensä suorittaa lisäopintoja.

Toisen asteen koulutustarjonta koostuu Norjassa kahdestatoista eri koulutusohjelmasta. Valittavana on kolme korkea-asteen opintoihin valmentavaa ja yhdeksän ammatillista koulutusohjelmaa. Ensimmäisenä lukuvuonna toisen asteen opiskelija valitsee koulutusohjelman ja toisena ja kolmantena vuonna hän valitsee koulutusohjelman ohjelmalohkoista haluamansa.

Norjalaisen ammattikoulutuksen oppisopimuspainotteisuus on merkittävä syy siihen, että nuorisotyöttömyys Norjassa on paljon alhaisempi kuin Suomessa, jossa työvoimaan kuuluvista 15–24-vuotiasta on työttömänä 24,8 prosenttia,. Norjassa heitä on vain 9,7 prosenttia.

Suomessa keskiasteen ammattikoulutus on kallista verrattuna keskiasteen yleissivistävään koulutukseen. Kun lukiokoulutus oppilasta kohti maksaa keskimäärin 5 600 euroa, niin ammattikoulutuksen kustannukset oppilasta kohden olivat samaan aikaan eli vuonna 2011 keskimäärin 10 500 euroa oppilasta kohti. Luulisi (tai ainakin minä luulin) että norjalainen keskiasteen oppisopimuspainotteinen koulutus olisi myös halvempaa kuin suomalainen keskiasteen opetus, kun Norjan järjestelmässä osa koulutuksesta suoritetaan työssäoppimisena työpaikoilla. Itse asiassa näin ei kuitenkaan ole, sillä OECD:n raportin mukaan (Education at Glance) keskiasteen koulutus oppilasta kohti Norjassa maksoi 9 687dollaria vuonna 2009, kun se Suomessa maksoi 8 875 dollaria. OECD:n tilasto ei erottele erikseen yleissivistävää ja ammatillista keskiasteen koulutusta. Voihan olla, että Norjassa keskiasteen yleissivistävä opetus on suhteellisen kallista ja tehotonta.
Vaikka norjalainen keskiasteen koulutus onkin kustannuksiltaan kalliimpaa kuin suomalainen, niin erot nuorisotyöttömyysprosentissa kertovat sen, että satsaus keskiasteen koulutukseen kannattaa. Suomessahan oppisopimusjärjestelmän kautta ammattiin kouluttautuva on jotakuinkin 30-vuotias työssä kävijä.



Lähteet:
OECD. 2013. Education at a Glance 2009: OECD Indicators
http://www.oecd.org/education/skills-beyond-school/educationataglance2009oecdindicators.htm
Tilastokeskus. 2013. Koululaitoksen käyttömenot kasvoivat vuonna 2011 http://www.stat.fi/til/kotal/2011/kotal_2011_2013-05-08_tie_001_fi.html



Virkkunen, S. 2013. Norjan ihme. Helsingin Sanomat 19.05. D 3.

Tulisiko Suomen koululaitoksen ottaa mallia Ranskasta, vai päinvastoin

Siteeraan viime lauantain HS:ssa ilmestynyttä mielipidekirjoitusta, jonka on kirjoittanut Riitta Kalliala. Siinä hän mm. toteaa , että ranskalaisen koulun työmäärä ja opettajien ehdoton auktoriteetti eivät millään tavoin haitanneet koulunkäyntiä, päinvastoin. Kataja päätyy toteamaan, että monissa kouluissa nykyísin nähtävien ongelmien valossa Suomi voisi ottaa oppia ranskalaisen koulun kasvatus- ja oppimisjärjestelyistä.

Tarkastellaanpa mielipidekirjoitusta lähemmin: mikä se olikaan koulun tärkein tehtävä? Koulunkäyntikö? Ehei. Oppiminen se on. Oppimistahan taas on vertailtu monen vuoden ajan monissa kansainvälisissä PISA-tutkimuksissa. Vuoden 2003 testeissä suomalaisoppilaat sijoittuivat neljästä vertailtavasta aineesta kahdessa 1. sijalle ja kahdessa 2. sijalle. Yhteispistein Suomi oli ensimmäisellä sijalla. Myös vuoden 2006 luonnontieteisiin painottuneessa tutkimuksessa Suomi sijoittui ensimmäiseksi. Vuoden 2009 teisteissä Suomi sijoittui lukemisessa ja matematiikassa toiseksi Etelä-Korean jälkeen ja matematiikassa ensimmäiseksi. Yhteispisteiltään Suomi sijoittui ensimmäiseksi. Ai Ranska. No Pisa-uutisointi on Ranskassa keskittynyt pääasiassa maan oman heikon tuloksen esittelyyn ja sen analysointiin. Pisa-tutkimustuloksista uutisoineiden lehtien otsikot heijastelivat valittua näkökulmaa: "Ranskalainen koulu vaikeuksissa", totesi La Libération; " Ranskalaisten koululaisten lukutaito on aina vaan huonompi", kirjoitti Le Figaro, "Huonoista koulututkimuksen tuloksista halvaantunut Ranska", uutisoi puolestaan Le Monde. Eli kummankohan maan on otettava oppia kummasta?

On totta, että suomalaisissa kouluissa on rauhattomampaa kuin mihin muualla maailmassa on ehkä totuttu. Viime keväänä julkaistun OECD-tutkimuksen (http://www.oecd.org/dataoecd/18/63/47944912.pdf) mukaan Suomessa lähes puolet koululaisista kokee, ettei opettaja saa nopeasti luokkaa hiljaiseksi. Suomi sijoittui 65 maan kurivertailussa kolmanneksi viimeiseksi Kreikan ja Argentiinan edelle. Kärjessä oli useita kovan kurin maita, kuten Japani, Kazakstan, Romania ja Korea. Tutkimuksen mukaan kuri yleensä tuotti yleensä hyviä oppimistuloksia. Suomi onkin poikkeus, sillä tulokset ovat hälystä huolimatta hyviä.

Hälisevä koululuokka ei välttämättä heikennä oppilaiden oppimistuloksia. OECD:n tutkimusten mukaan suomalaisoppilaat kokevat luokkansa meluisaksi, mutta oppimistulokset ovat hyviä. Professori Kirsi Tirri Helsingin yliopistosta toteaa, että voidaan puhua positiivisesta ja negatiivisesta hälinästä. Suomessa on hyvin demokraattinen luokkahuoneilmasto. Meillä on koko ajan koulutettu opettajia siihen, että opiskelijat ja oppilaat pitää aktivoida.

Opettajan työtä on eri tutkimuksissa luonnehdittu multidimensionaaliseksi eli työtehtävien kirjo vaihtelee opettamisesta organisointiin ja luokan hallintaan. Lisäksi hän joutuu tekemään monia eri tehtäviä samanaikaisesti. Opettajan työn olennainen osa on epävarmuuden hallinta. Työn tavoitteet ovat usein monimerkityksisiä, hänen pitää ottaa huomioon opetettavien oppilaidensa yksilölliset ominaisuudet, valita oikea opetusmenetelmä ja niin edelleen.  Opetustilanne sisältää aina annoksen epävarmuutta eikä sitä koskaan voida täydelleen kontrolloida. Jokaisen oppitunnin aikana tapahtuu noin 200 erilaista asiaa ja opettajan päätehtävä oppitunnin aikana on suoriutua lyhyen aikavälin tavoitteisiin ja opettaminen oppitunnilla on suurelta osin improvisointia, jossa pitää nopeasti intuitiivisesti päätellä ja arvioida mitä olisi paras kussakin opetustilanteessa tehdä.

Eli vanhan sananlaskun mukaan: ei koulua, vaan elämää varten

Iso data

Viikonloppuna luin Hesarista Timo Paukun kirjoittamaa artikkelia ”Tästä alkaa ison datan aika”. Siinä hän mainitsee, että ison datan kerääminen alkoi symbolisesti jo vuonna 1664, jolloin Britanniassa ilmestyi nahkakantinen teos Bills of Moriarty. 

Voi noinkin olla, mutta itse asiassa katolinen kirkko määräsi jo 1200-luvulla, että jokaisen tuli käydä ripillä kerran vuodessa Ruotsissa säilyi uskonpuhdistuksen jälkeenkin tapa kerran vuodessa kokoontua toistamaan Isä meidän -rukous ja osallistua ehtoolliselle. Ruotsissa tästä ripittäytymisestä pidettiin kirjaa. Ei tiedetä varmaan ihan tarkkaan koska kirjanpito alkoi mutta enemmän tai vähemmän systemaattiseksi se muuttui vuonna 1686, jolloin kirkkolaki määräsi, että rippikirjat, historiakirjat (eli syntyneet, kuolleet ja vihityt) ja muuttaneiden luettelot on pidettävä ajan tasalla jokaisessa seurakunnassa. Monissa Suomenkin seurakunnissa näitä luetteloita oli alettu pitää jo ennen tämän säädöksen voimaantuloa

Oveesi kolkutetaan pian

Näillä sanoilla mainostetaan jotain sotaveteraanien hyväksi tehtävää keräystä, mutta mainoslause voi tulla käyttöön myös toisessa tarkoituksessa, jos niiden mielipiteitä kuunnellaan, jotka ovat sitä mieltä, että poliisilla on oikeus pitää erilaisia salassa pidettäviä listoja kansalaisista.

Silloin kolkuttajana saattaa olla poliisi, joka haluaa ottaa sinut kuulusteltavaksi, koska nimesi on ilmestynyt poliisin salaiselle listalle. Miksi se on sinne listalle joutunut, on taas hämärän peitossa ehkä kolkuttajalle itselleenkin. Tällaisia dystopioitahan on kirjallisuudessa ja elokuvissa käsitelty aika paljon. Ensimmäisenä mieleeni tulee viime aikoina televisiossakin sangen usein esitetty Terry Gilliamin ”Brazil”.

Tietenkin oikeusvaltiossa olisi periaatteessa mahdollista käydä oikeuttakin esimerkiksi käräjäoikeudessa, mutta tällaisessa dystopiassahan oikeuskäytäntö muistuttaa aika paljon Franz Kafkan ”Oikeusjuttua”. Syyttäjällä on käytössään aika ehdoton argumentti: ”syytetyn nimi on listalla”.