Näillä sanoilla mainostetaan jotain sotaveteraanien hyväksi
tehtävää keräystä, mutta mainoslause voi tulla käyttöön myös
toisessa tarkoituksessa, jos niiden mielipiteitä kuunnellaan, jotka
ovat sitä mieltä, että poliisilla on oikeus pitää erilaisia
salassa pidettäviä listoja kansalaisista.
Silloin kolkuttajana saattaa olla poliisi, joka haluaa ottaa sinut
kuulusteltavaksi, koska nimesi on ilmestynyt poliisin salaiselle
listalle. Miksi se on sinne listalle joutunut, on taas hämärän
peitossa ehkä kolkuttajalle itselleenkin. Tällaisia dystopioitahan
on kirjallisuudessa ja elokuvissa käsitelty aika paljon.
Ensimmäisenä mieleeni tulee viime aikoina televisiossakin sangen
usein esitetty Terry Gilliamin ”Brazil”.
Tietenkin oikeusvaltiossa olisi periaatteessa mahdollista käydä
oikeuttakin esimerkiksi käräjäoikeudessa, mutta tällaisessa
dystopiassahan oikeuskäytäntö muistuttaa aika paljon Franz Kafkan
”Oikeusjuttua”. Syyttäjällä on käytössään aika ehdoton
argumentti: ”syytetyn nimi on listalla”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti