Koulutusjärjestelmän kriisi Chilessä syvenee

Chilessä on oltu jo pitkään tyytymättömiä maan koulutusjärjestelmään ja viime viikolla peräti 180 000 mielenosoittajaa vaativat parannuksia tähän diktaattori Augusto Pinochetin ajoilta perustuvaan järjestelmään, jossa jako julkisiin ja yksityiskouluihin muistuttaa lähes apartheidia. Välttämätöntä uudistusta kaivataan ja yhtenä ihanteena mielenosoittajilla on ollut Suomen maksuton koulutusjärjestelmä. Se on Chilessä kiinnostanut niin paljon, että Chilestä on käynyt delegaatio Suomessa tutustumassa, mutta Chilen presidentti Sebastian Pinera on todennut, ettei Suomen kaltainen järjestelmä sovellu Chileen antamatta kuitenkaan sen ihmeempiä selityksiä sille, että miksi ei.

Mielenosoittajat vaativat, että valtio ottaisi kokonaisvastuun koulutuksen järjestämisestä ja lisäisi julkisen koulutuksen resursseja, sillä tällä hetkellä valtion ylläpitämät koulut ovat resursseiltaan niin puutteelliset, että osa kouluista on ajautunut oppilaiden vanhempien hallintaan ja opetusta tarjoavat opettajiksi opiskelevat.

Hallitus on luvannut joitakin uudistuksia, mutta protestoijat sanovat niiden olevan riittämättömiä.

Tämä todella oli Jumalan Poika

Näin pääsiäisen tienoilla on jotenkin luonnollista, että uskonnollisuus ja etenkin kristillisen kirkon sanoma täyttä joidenkin ihmisten mielet. Tämä on ihan ok, mutta kun me Suomessa eletään moniarvoisessa yhteiskunnassa, jossa kristinusko on vain yksi niistä monista tahoista, joihin ihmiset perustavat arvoajattelunsa. Tällöin olisi myös ymmärrettävä, että ihan kaikki kansalaiset eivät jaa samoja uskonnollisia ajatuksia.

Tämä tuli mieleeni, kun selasin paikallislehteä, jossa toimituksellisena aineistona (siis ei minään ev.lut srk -tiedottaa palstalla tms.) oli artikkeli otsikolla ”Tämä todella oli Jumalan Poika”. Olisin käsittänyt, että moinen kirjoitus olisi voinut olla jossain seurakuntalehdessä tai vastaavassa. Tässä on paikallislehden rooli kriittisen tiedonvälityksen kanavana hämärtynyt.

PS.

Pääsiäisen englanninkielinen nimi(Easter) taitaa tulla muinaisesta babylonialaisesta jumalattaresta nimeltä Ishtar

Tiedottaminen Machiavellin oppien mukaan

Viime päivinä Suomen hallituksen pitämästä ns. kehysriihestä ja etenkin sen tulosten tiedottamisesta on puhuttu lähes kyllästymiseen asti. Riihessä tehtiin isoja päätöksiä, jotka koskettavat kaikkia veronmaksajia. Tästä syystä olisikin ollut varsin kohtuullista, että niistä myös tiedotettaisiin kunnolla ja rehellisesti. Pia Elonen kritisoi Helsingin Sanomissa, että tiedotteesta puuttuivat luvut, konkretia ja ikävät asiat. Tiedotteen sanamuodoista tulee mieleen Orwellin teos 1984 ja siinä esiintyvä uuskieli. Tiedotteessaan hallitus mm. toteaa , että sen tavoitteena on varmistaa kehitysyhteistyön määrärahakehitys, jonka puitteissa 0,7 prosentin määrärahataso voidaan saavuttaa. Itse asiassa kehysriihessä päätettiin leikata kehitysyhteistyömäärärahoja 29 miljoonaa euroa.

Pia Elonen toteaa Helsingin Sanomissa, että on valittu poliittinen makeilu, jonka tieltä asiallisen tiedon antaminen on saanut väistyä. Tämä Elosen toteamus sai minut miettimään Machiavellin noin puoli vuosituhatta sitten kirjoittamia ohjeita vallanpitäjille. Machiavelli kuvailee termillä ”adonostare” sellaista tapaa, joilla hankalatkin ja vastenmieliset päätökset ja tavoitteet sokeroidaan sellaisiksi, että ne tuntuvat positiivisilta. Lisäksi Machiavellin ajattelun mukaan ei ole tärkeää, että omaako johtaja sellaisia hyveitä, kuten rehellisyys tai armeliaisuus, vaan se että johtajasta saa sellaisen vaikutelman, että hänellä tällaisia hyveitä on.

Elonen, P . 2013. ”Hallitus mokasi tiedottamisen.” HS 23.03. A8.
McGuire, D. & Hutchins, K. 2006. A Machiavellian analysis of organisational change. Journal of Organizational Change Management 19 (2), 192-209

Uskonto nimeltä managerialismi

Suomessa tätä uskontoa opetetaan yliopistollisilla johtamiskursseilla, joiden sisältö on kritiikittömästi kyllästetty tämän uskonnon todistuksilla ja ennenäyillä. Uskonto saapui Suomeen lännestä businesslähettiläiden toimesta 1980-luvun lopulla. Yhtenä suurimmista guruista on ollut Michel Porter -niminen konsultti, joka on jakanut hyvää sanomaa aina Armeniasta Ruandan kautta Suomeen. Maat ovat aakkosjärjestyksessä ja Suomen ja Armenian väliin mahtuu toistakymmentä maata, joissa tämä uskonnon pyhä mies on saarnannut.
1990-luvun lama antoi oivan tilaisuuden ujuttaa tämän uskonnon oppeja myös julkishallintoon. Ryhdyttiin puhumaan uudesta julkisjohtamisesta (New Public Management eli NPM). Se perustavaa laatua oleva muutos, joka julkishallinnossa alutaan saada aikaan, kiteytyy näissä Lockheed Martinin toimitusjohtajan, Norman Augustinen sanoissa : ”The U.S. government and other interested parties need to revise the review process as well as other government approval processes, such as those conducted by the Department of Defense, to reflect the fast-forward reality of the global marketplace in the twenty-first century.” Toisin sanoen valtionhallinto ei ole tarpeeksi ketterä ja nopealiikkeinen soveltuakseen toimimaan nykyisessä nopeasti muuttuvassa maailmassa. Minusta tämän on demokratian hinta tai kuten Elina Grundtström sanoi, että valtionhallinnossa on parantamisen varaa, mutta demokratiaan kuuluu kitka. Siihen kuuluu myös eriävät mielipiteet. Managerialismissa eriävien mielipiteiden ilmauksia kutsutaan nimellä muutosvastarinta. Ymmärretään toki se, että ihmisillä on oma etu ajettavanaan ja tätä pidetään muutosvastarintana. Samalla nämä managerismioppineet unohtavat, että johtajallakin saattaa olla se oma etu ajettavanaan. Se on vain kätketty managerialismin kaapuun ja ikään kuin organisaation yhteiseksi hyväksi. Uskontoonhan kuuluu se, että ollaan yhtä mieltä samoista asioista. Managerialismissa tämä yksimielisyys ulottuu johtajasta kaikkiin alaisiin.
Managerialismin rippikoulun kuuluu osata mm. John P. Kotterin laatimat muutosaskeleet (mieluummin ulkoa).: 1. Muutosten kiireellisyyden ja välttämättömyyden tähdentäminen, 2. Ohjaavan tiimin perustaminen, 3. Vision ja strategian laatiminen, 4. Muutosvisiosta viestiminen, 5. Henkilöstön valtuuttaminen vision mukaiseen toimintaan, 6. Lyhyen aikavälin onnistumisen varmistaminen, 7. Parannusten vakiinnuttaminen ja uusien muutosten toteuttaminen, 8. Uusien toimintatapojen juurruttaminen yrityskulttuuriin.
Managerialismi on myös luonut uuskieltä. 1980-luvulla ei puhuttu innovaatioista tai innovaatiopolitiikasta, vaan teknologian hyödyntämisestä. Managerismissa sana innovaatio on luisunut merkitykseltään epämääräiseksi ja sen termin piikkiin voidaan laittaan mitä tahansa. Myynnissä on erilaisia innosixpackeja, innovaatiostrategioita ja -mittareita tai kehittämisen turboruuveja.
Mittaaminen onkin yksi olennainen osa tätä uskontoa. Kaikki pyritään saamaan mitattavaan muotoon ja se ei ole mittari eikä mikään, ellei se ole taloudellinen mittari. Mittaaminen ja vertailu onkin nykypäivänä olennaista olipa sitten kyse koulutuksesta, sosiaalitoimesta tms. Emeritusprofessori Kari Uusikylä toteaa kolumnissaan Pohjalaisessa, että Turun yliopistossa tutkittiin aikoinaan, että Helsingin yliopiston ”tulos” on lähes 24 kertainen Vaasan yliopistoon verrattuna. Maallikko ymmärtää vertailun siten, että Helsingin yliopisto on 24 kertaa Vaasan yliopistoa parempi ja tehokkaampi, mikä on tietenkin järjetön ajatus. Hän ihmettelee lisäksi vielä, että kun joku julkaisee uuden tieteellisen artikkelin kahden viikon välein, on kysyttävä onko hän nero vai monistuskone. Helsingin Sanomissa kaksi Aalto-yliopiston tutkija-opettajaa ihmettelee, miksi Aallon kaikki maisteriohjelmat on muutettu englanninkielisiksi ja miksi opiskelijat valitaan tulevaisuudessa amerikkalaisin testein.
Länsimaissa kristillisen kirkon ote valtiosta on herpaantunut vuosikymmenien aikana. Uusi uskonto on kuitenkin pesiytynyt määräilemään julkista hallintoa kuin kristinusko ennen vanhaan. Julkinen hallinto on vähitellen siirtymässä noudattamaan niitä tapoja, joita pyhään managerismiin uskovat toitottavat.

Augustine, N. 1997. Reshaping an Industry: Lockheed Martin’s Survival Story. Harvard Business Review

Kotter, J.P.1996. Muutos vaatii johtajuutta. Helsinki: Rastor

Kuusela, M & Ylönen, M. 2013.Konsulttidemokratia. Miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton. Helsinki: Gaudeamus

Uusikylä, K. 2013 . Oppilaitoksen testaamisen vaarat http://www.pohjalainen.fi/mielipide/kolumnit/oppilaitosten-testausmanian-vaarat-1.1357995 (viitattu 23.3.2013)

Lapsen kasvattamisen kustannus Suomessa ja USAssa

Yhdysvaltain maatalousministeriön(!) tilaston mukaan kahden vanhemman perheistä rikkain kolmannes käyttää lapsen kasvattamiseen keskimäärin 390 000 dollaria eli 309 000 euroa. Pienituloisimmalle kolmannekselle lapsi maksaa ennen opiskeluikää 169 000 dollaria eli noin 134 000 euroa.

Suomessa peruskoulutus on maksutonta sillä sen kustannukset maksetaan kerätyillä veroilla. Suomen kouluissa vuonna 2009 perusopetuksen oppilaskohtainen kustannus oli 7 300 euroa eli kun oppilas käy peruskoulua 9 lukuvuotta muodostuu kokonaiskustannukseksi 9 * 7 300 eli 65 700 euroa. USA:n maatalousministeriö tilastoissa kasvatuskustannukset on laskettu siihen asti, kunnes lapsi täyttää 17 vuotta. Lapsilisiähän ei Yhdysvalloissa tunneta. .Peruskoulun päättäessään suomalainen on yleensä vasta 16-vuotias, joten saadakseen kustannuksista vertailukelpoisia, pitää Suomen koulutuskustannuksiin laskea yksi vuosi keskiasteen opinnoissa. Vuonna 2009 ne olivat oppilasta kohden 5 400 lukiossa ja 9 900 ammattikoulussa. Kun ikäluokka jakaantuu suurin piirtein siten, että puolet suorittaa yo-tutkinnon ja puolet ammattitutkinnon. Näin ollen tuohon 65 700 euroon pitänee lisätä (5 400 + 9 900)/2 eli kokonaissummaksi muodostuu 73 350 euroa. Perhe saa myös lapsilisää Suomessa jotain 100 euroa kuussa aina siihen asti, jolloin lapsi täyttää 17 vuotta eli 17*12*100 = 20 400 euroa. Näin ollen yhteiskunta Suomessa kustantaa lapsen kasvattamisesta yhteensä 73 350 + 20 400 = 93 750 euroa. Edullista siis. Kannatti siis syntyä Suomeen

Koulutus ja hyvät ihmissuhteet ovat tärkeitä onnelliselle elämälle.

Yhdysvaltalaiset psykologit ja lääkärit ovat yli 90 vuoden ajan seuranneet noin 800 yhdysvaltalaisen miehen ja naisen elämää. Tutkittavat henkilöt ovat syntyneet vuosina 1910 – 1930. Alun perin tutkittavaan ryhmään kuului 268 miestä, jotka aloittivat opintonsa Harvardin yliopistossa vuosina 1939 – 1942. 1970-luvulla tähän tutkimukseen liitettiin ns. Glueck-tutkimus, jossa koehenkilöinä oli 500 miestä. Näihin liitettiin vuonna 1987 ns. Terman-tutkimus, jossa tutkittava joukko koostui 90 poikkeuksellisen lahjakkaasta naisesta.

Tutkimuksen tähänastisista tuloksista voi vetää sellaisen johtopäätöksen, että ihminen, joka 50-vuotiaana ei tupakoi, syö ja juo kohtuullisesti, liikkuu jonkin verran, on opiskellut ja käynyt kouluja 16 vuotta, elää vakaassa parisuhteessa ja osaa käsitellä kriisejä kypsällä tavalla, on hyvin todennäköisesti hyvässä kunnossa vielä 75-vuotiaanakin

Joidenkin suojaavien tekijöiden vaikutus on tutkimuksen mukaan voimakkaampi kuin toisten. Esimerkiksi koulutus on todellinen elinvuosia lisäävä ihmelääke Ne tutkimusjoukon mieshenkilöt, jotka olivat high schoolin jälkeen opiskelleet pidemmälle collegessa, elivät yhtä pitkään kuin Harvardissa opiskelleet miehet.

Tosin vielä koulutustakin siunauksellisempia ovat hyvät ihmissuhteet. Vakaa parisuhde keski-iässä luo pitkälle iälle yhtä vahvan perustan kuin lapsuuden tiiviit perhesiteet.

Mikä tekee potilastietojärjestelmästä niin kalliin?

Suomen peruskouluissa on jo vuosikausia käytetty erilaisia oppilastietojärjestelmiä, joilla paitsi hallinnoidaan oppilaiden demografisia tietoja, niin myös oppilaiden arvostelutietoja ja oppimisen edistymistä. Nämä järjestelmät auttavat myös mm. hallinnoimaan koulun opettajien tietoja henkilötiedoista opetustuntimääriin. Useimpiin kouluhallintojärjestelmiin on liitettävissä erilaisia moduuleita, joilla voidaan mm. pitää yhteyttä kotien ja koulun välillä. Lisäksi järjestelmän avulla voidaan lähettää oppilaiden arvostelutietoja yhteishakuun tai toisiin kouluihin elektronisesti.

Pääosin tämä järjestelmä on syntynyt ja kehittynyt hajautetusti ja jopa koulukohtaisesti. Ainoa asia, mistä on pidetty huoli on rajapinnat eli se, että tiedonkulku on mahdollista järjestelmästä toiseen. Tutkimuskirjallisuudessa koulun informaationhallintaohjelma on määritelty sellaiseksi joka perustuu yhteen tai useampaan tietokoneeseen, sisältää tietokannan ja yhden tai useamman tietokoneohjelman, jotka yhdessä mahdollistavat tietokoneavusteisen tietojen tallennuksen, käsittelyn, haun ja jakelun koulun  hallinnon tukemiseksi. Hyvä homma. En tajua miksi ei samalla periaatteella voisi homma hoitua potilastietojärjestelmien kohdallakin.

Yhteiskunta määrittelisi vain sen, mitä ohjelman pitää tehdä mahdollisimman seikkaperäisesti. Terveyskeskusten ja sairaaloiden ylläpitäjät kukin tahollaan sitten hankkisivat ohjelmat, jotka toteuttavat nämä ominaisuudet.

Demokratiaa vai konsultointia

Roger Martin on kirjoittanut artikkelin otsikolla Changing the Mind of the Corporation kirjaan nimeltä Harvard Business Review on Change. Tästä artikkelista siteeraan yhden lauseen seuraavasti: ” That integrated apparel company had suffered eight quarters of losses before its CEO and president told senior managers to unpack its founder's vision – that of a company whose mills and factories in government-dominated, low wage countries had given it a reliable prcing advantage in distribution channels.” Koko ajan kyseistä kirjaa lukiessani minua on tökkinyt sen asenne, jonka mukaan eri alojen liike-elämän konsultit kertovat tarinoita onnistuneesta muutoksesta yrityksessä ikään kuin evankelistat jostain hyvästä sanomasta. Tekstissä vilahtelevat jo 90-luvulla tutuksi tulleet sanat ja sanalyhenteet TQM:stä lähtien. Yksi tarkoituksista on näköjään saada mitattavaksi taloudellisin mittarein asioita, joissa on muitakin ulottuvuuksia kuin talous. Liike-elämän oppeja on vaihtelevan huonolla menestyksellä yritetty soveltaa julkisessa hallinnossakin aina tavoitejohtamisesta tulosjohtamisen kautta laatujohtamiseen ja ties minne. Yksityisen puolen näkökulmasta julkisen puolen hallinto on nähty jähmeäliikkeisenä ja tehottomana (sitä se demokratia teettää). Mm. Lockheed Martinin toimitusjohtaja todennut, että valtion puolustusministeriön päätöksenteko on aika jähmeää ja hidastempoista, mutta sellaisen sotateollisuuden konsortion kuin Lockheed Martinin ei auta kuin sopeutua tähän. Erityisesti Suomessa, mutta varmaan myös muualla maailmassa on ollut kyllä tapana sopeuttaa julkinen hallinto yksityisen hallinnon toimintatapoihin. Ennen vanhaan tehtiin komiteamietintöjä asiasta kuin asiasta, mutta nykyään tilataan yhä enemmän selvityksiä selvitysmiehiltä tai konsulteilta. Hanna Ylönen ja Matti Kuusela ovat kirjoittaneet kirjan nimeltä ”Konsulttidemokratia”, jossa mm. todetaan, että julkisella puolella ulkoiset asiantuntijapalvelut ovat kasvaneet 90-luvun lopusta alkaen n. 300 miljoonan euron arvosta 600 miljoonaan euroon. Julkisten palvelujen yksityistäminen ja ulkoistaminen nähdään entistä enemmän hyvänä asiana. Julkinen hallinto taas tehottomana jähmeänä jättiläisenä, joka ei Lockheed Martinin toimitusjohtaja Augustinen mukaan kykenee nopeisiin ja ketteriin liikkeisiin, joita nykyajan yhä kiihkeämmässä liike-elämän ympäristössä vaaditaan. Palatakseni tuohon alun siteeraukseeni niin ”government-dominated” on muodostunut kirosanaksi, jonka voimin sätitään kaikkea valtion ohjaamaa tuotantoa tai valtion puuttumista siihen, miten yksityiset firmat hääräävät yhteiskunnassa