OECD-tutkimuksen
(http://www.oecd.org/dataoecd/18/63/47944912.pdf) mukaan Suomessa lähes
puolet koululaisista kokee, ettei opettaja saa nopeasti luokkaa
hiljaiseksi. Suomi sijoittui 65 maan kurivertailussa kolmanneksi
viimeiseksi Kreikan ja Argentiinan edelle. Kärjessä oli useita kovan
kurin maita, kuten Japani, Kazakstan, Romania ja Korea. Tutkimuksen
mukaan kuri yleensä tuotti yleensä hyviä oppimistuloksia. Suomi onkin
poikkeus, sillä tulokset ovat hälystä huolimatta hyviä.
Hälisevä koululuokka ei välttämättä heikennä oppilaiden oppimistuloksia. OECD:n tutkimusten mukaan suomalaisoppilaat kokevat luokkansa meluisaksi, mutta oppimistulokset ovat hyviä. Professori Kirsi Tirri Helsingin yliopistosta toteaa, että voidaan puhua positiivisesta ja negatiivisesta hälinästä. Suomessa on hyvin demokraattinen luokkahuoneilmasto. Meillä on koko ajan koulutettu opettajia siihen, että opiskelijat ja oppilaat pitää aktivoida.
Opettajan työtä on eri tutkimuksissa luonnehdittu multidimensionaaliseksi eli työtehtävien kirjo vaihtelee opettamisesta organisointiin ja luokan hallintaan. Lisäksi hän joutuu tekemään monia eri tehtäviä samanaikaisesti. Opettajan työn olennainen osa on epävarmuuden hallinta. Työn tavoitteet ovat usein monimerkityksisiä, hänen pitää ottaa huomioon opetettavien oppilaidensa yksilölliset ominaisuudet, valita oikea opetusmenetelmä ja niin edelleen. Opetustilanne sisältää aina annoksen epävarmuutta eikä sitä koskaan voida täydelleen kontrolloida. Jokaisen oppitunnin aikana tapahtuu noin 200 erilaista asiaa ja opettajan päätehtävä oppitunnin aikana on suoriutua lyhyen aikavälin tavoitteisiin ja opettaminen oppitunnilla on suurelta osin improvisointia, jossa pitää nopeasti intuitiivisesti päätellä ja arvioida mitä olisi paras kussakin opetustilanteessa tehdä.
Toisin sanoen suomalainen opettaja koulutetaan hallitsemaan kaaosta tavoitteenaan oppilaan mahdollisimman hyvät oppimistulokset.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti